Minkä kanssa olisi tärkeää olla näyttämöllä juuri nyt? Tätä kysymystä ohjaaja-käsikirjoittaja Lauri Antti Mattila eli Lätsä pyöritteli mielessään, kun hän aloitti Vetelehtijät-esityksen suunnittelemisen.
–Toivoisin, että näyttämöllä olisi pehmeyttä ja kuohkeutta luovaa ruumiillisuutta ja kosketusta, joka tuottaisi hellittämistä, hän sanoo.
Vetelehtijöissä kaverukset Kauno, Kusti ja Adonis hengailevat suolla. Eletään aikaa jälkeen zombie-ruton. Ystävykset valmistavat rituaalia koulun kevätjuhlaan. Heidän aikansa täyttyy omaehtoisesta hommailusta, johon kuuluu musiikki, toisistaan huolehtiminen ja erilaiset rituaalit omalaatuisine hahmoineen.
Päästä viha ulos
Vetelehtijöiden nimi tulee samannimisestä Federico Fellinin elokuvasta. Lätsä kertoo miettineensä jo pitkään, että nimi olisi hieno myös teatteriesityksessä.
Hän halusi yhdistää kosketuksen teeman hahmojen vetelehtivään olemiseen ja haahuiluun näyttämöllä. Lasten maailmassa vallitsee loputon nyt-hetki, aikaa on rajattomasti.
Lätsän kirjoittaessa näytelmätekstiä mukaan ui kuitenkin huolien maailma. Uutiset täyttyvät väkivallasta, sodasta ja kylmästä, kyynisestä politiikasta. Lasten silmin nähtynä aikuisten maailma tuntuu olevan täynnä vihaa.
Viha kanavoituu esityksessä muun muassa musiikkiin. Lavalla kuullaan kaverusten bändiä, jossa kukin laulaa vuorotellen. Musiikki on välillä täysillä tykittävää HC-punkia, välillä haurasta ja herkkää.
Lapsuuteen kuuluu vakavuus
Lätsä kertoo itse olleensa ala-asteikäisenä vakava ja totinen lapsi. Maailma tuntui fatalistiselta paikalta, jossa jokaisen nurkan takana vaani jyrkänne. Näitä sävyjä on mukana esityksessä.
–Lapsena kokee olevansa aikuinen ja pitäisi pärjätä. Pitäisi pärjätä sosiaalisesti ja kantaa huolta vaikka mistä, vaikka oikeasti ei tarvitse. Lapsi kokee maailman jo tosi nuorena niin, että minä olen valmis, Lätsä pohtii.
Hänen oma huolensa hellitti yläasteella. Eräs opettaja sai hänet tajuamaan, että kaikki ei ole niin vakavaa. Voi tehdä niitä asioita, joita haluaa ja hullutella. Myös tämä puoli on läsnä esityksessä.
Tee-se-itse -estetiikkaa
Esitys on saanut inspiraatiota sarjakuvista ja indie-musiikista, joissa tyyli ei ole liian valmista ja sliipattua. Yhtenä innoittajana Lätsälle olivat kuvataiteilija Joel Slotten maalaukset.
–Olen fiilistellyt Joelin maalausten maailmaa ja pysähtynyt monesti hahmojen surullisuuden äärelle, Lätsä sanoo.
Maalausten tunnelma tuntui soivan yhteen Vetelehtijöiden kanssa: löytyi samaa surua, tee-se-itse -estetiikkaa ja pöpeliköissä hengailua.
Lavastaja-pukusuunnittelija Teija Susihukka onkin hakenut Vetelehtijöiden henkilöille samankaltaista tyyliä kuin Slotten maalausten hahmoilla.
Voimaa läheisyydestä ja kosketuksesta
Lätsän mielestä joutenolo on arvokasta, sillä silloin ihminen on oman ruumiinsa kanssa ja yhteydessä siihen. Ruumis on ok kaikessa rönsyilevyydessään, ei vain silloin kun se on koulittu.
–Siinä on jotain tosi kaunista ja mahtavaa, hän sanoo.
Lätsä toivoo, että nähtyään esityksen lapsi ja aikuinenkin rohkaistuisivat omaehtoisuudelle ja itsestä lähtevälle hommailulle. Esitys kannustaa läheisyyteen, kosketukseen ja liittoutumiseen toisten kanssa. Voisinko antaa tukea toiminnalle, joka lähtee itsestä – vaikka bändin perustamiseen?